Näin unta, että kirjoitin tänne.  Tuli sitten sellainen fiilis, että ehkä pitäisi oikeastikin kirjoittaa. Elämästä on vain nykyään niin vaikea kirjoittaa, se on ihan liian ihmeellistä. Unelmista ehkä vielä vaikeampi, en oikein tiedä mistä haaveilen, paitsi tietenkin aina höpöhöpöjutuista.

Viime aikoina on tunnettu paljon tunteita. Olen viimeisen kuukauden aikana itkenyt enemmän kuin aikoihin. Olen myös ollut onnellinen ja totta kai nauranut joka ikinen päivä, kiitos siitä kuuluu kekeille, erityisesti Japulle, miten minä voisinkaan olla nauramatta?

On oikeastaan väkisinkin ajautunut siihen, että elää päivän kerrallaan kun mikään muu ei ole mahdollista. Lähes joka ikinen päivä universumi heittelee tielleni mitä kummallisempia juttuja, joihin en voi mitenkään varautua, joten on ihan turha yrittääkään. Kun ajattelee mennyttä elämää, ei voi kuin huokailla ja ajatella kuinka tylsää se olikaan. Toisaalta sitten tämä elämä on paljon kuluttavampaa, mutta ehkä tahdon sen kuitenkin näin. En ehkä niinä pahimpina epätoivon hetkinä, mutta enimmäkseen kuitenkin.