Huomenna vihdoin ja viimein on se onnenpäivä, kun pääsen taas johonkin omaan paikkaan. Loppujen lopuksi aika ahdistavaa kun kaikki mukana olevat tavarat on matkalaukussa tai rinkassa ja tuntee olevansa ihan irrallinen kappale toisten nurkissa. Olen yrittänyt päästä materialismista eroon, mutta jumalauta kun minä kaipaan levyjä ja kirjoja, ihan vain niiden läsnäoloa, se jotenkin rauhoittaa. Nyt ehkä osaa sitten arvostaakin paikalla pysymistä tai ainakin sitä, että saa olla rauhassa jos tahtoo. Minun huoneessa on pissankeltaiset seinät, mutta voi pojat kun se on iso. Koko Linnankadun hovi on suorastaan valtava viime vuoden asuntoon verrattuna. Täytyy ehkä piirtää kartta, etten eksy sinne.

Nyt olen kiertänyt koko vuoden ympäri tätä uutta elämää ja tuntuu, että taas yksi uusi alku on edessä. Syksy tekee minut hyvällä tavalla alakuloiseksi, kohta alkaa vuoden paras aika. Tähdet näkyy jo ja yöt on pimeitä. Pian aamuisin tuntuu karpaloilta ja lehdet on keltaisia. Täytyykin marssia kynttiläkauppaan (ajattelin tyytyä tavallisiin parin euron kynttilöihin, soon-to-be kämppikseni Lellu haaveilee 150 euron kynttilästä).