Tänään pitäisi lähteä Vaparetkelle* kohti Kemijärveä. Jännittävyys momentin luo Kirsikka, jonka toiminnasta ei ole mitään takeita. Pakkasten myötä se taas koki ihme parantumisen ja toimi moitteettomasti. Tänään on nollassa ja sataa lunta, ei ollenkaan hyvä. Toivottavasti pääsisin edes Rovaniemelle asti. Sieltä minut voitaisiin sentään hakea.

Eilen päästin itseni viikon sairasloman jälkeen juoksemaan ja voi sitä onnea. Luulen, että viime aikainen vitutus on johtunut urheilemattomuudesta, koska nyt elämä tuntuu taas kivalta. Eilen alkoi taas tuntua, että ehkä minä sittenkin juoksen sen puolimaratonin vaikka välillä olin päättänyt, etten tasan juokse. Sen voin kyllä luvata, että maratonille en ikinä ala treenaamaan, se menee jo hulluuden puolelle.

Elämässäni ei ilmeisesti tapahdu kovinkaan paljon kun en muusta kirjoita kuin urheilusta ja autoista. Voi tietenkin pohtia minkälaisen ihmisen blogi tämä oikein onkaan. Ei ainakaan kuulosta yhtään minulta, urheilu ja autot. Välillä aina kauhistun kun huomaan kuinka paljon tiedän autoista. Äijäpisteet vaan nousee. Nennan kanssa maanantaina kiroiltiin akkoja ratissa ja meni hetki ennen kuin muistin, että olen itsekin akka ratissa. Vielä ruman vanhan auton ratissa. Nyt kun tuon kirjoitin Kirsikka rikkoutuu varmasti Tervolassa tai jossain sopivasti puolimatkassa.

*Vaparetki tarkoittaa Pohjoisvavan etsimistä. Kaikki epätoivoiset ja surrealistiset retket ovat vaparetkiä. Perinteen aloitti Herra Puh ystävineen.