En tiedä olenko ikinä ollut näin löyhästi kytköksissä todellisuuteen. Ehkä se on joku suojautumiskeino, mutta elän elämääni aika tavalla jossain muualla kuin omassa elämässäni. Töissä ehkä, mutta minun lapset harvemmin elää normimaailmassa, nekin liikkuu omissa sfääreissään. Sovin hyvin joukkoon.  

Tässä tilassa ei pitäisi lukea kirjoja, katsoa elokuvia tai kuunnella musiikkia. Ne vie minut vaan kauemmaksi todellisuudesta. Minua ei kannata ottaa tosissaan, teen ja sanon höpöhöpö asioita, koska kuvittelen kaiken ihan muuksi. Lähinnä haaveilen siitä, että olisin tähti ja tuikkisin onnellisena. Kaipa minä kuitenkin olen ihan tyytyväinen ja minulla menee hyvin. Ainakin jos en keskity omaan oikeaan elämääni.