Pienellä päällä on ihan liikaa puuhaa. Päällimmäisenä tietenkin pääsykokeet. Sitten siihen päälle pelastuskoirakokeiden suunnittelu, työasioiden selvittely ja mahdolliset koiranpentuasiat. Alkaa väsyttämään. Puhumattakaan, että oikeasti jaksaisin ajatella kesää pidemmälle ja sitä todennäköistä mahdollisuutta, ettei syksyllä olekaan mitään mitä tehdä. Ehkäpä voin sitten hoitaa niitä hulluja koiranpentuja, joita kukaan ei tahdo ostaa ja järjestää lisää kokeita ja vaikkapa lukea seuraavan vuoden pääsykokeisiin. Jippii. Elämälläni on tarkoitus.
Pääsiäinen oli seuraelämällisesti aika yksipuolinen, mutta vietinpähän sitä kahden tärkeimmän ihmisen kanssa niin ei se kovin huonosti mennyt. Oman sävynsä toi myös Jiekkis, jonka kommentti joka taas asiaan oli "Ota olutta" taas vaihteen vuoksi. Nyt se jaksoi naurattaa. Kesällä kun PMS (ja ehkä nälkä ;) vaivasi ja raivostuin Petterille ja sille niin paljon, että ajoin ne ulos tulosta uhkaamalla, että muuten tapan ne, kommentti "Älä Kaisa viitti, ota olutta!" sai minut melkein yltymään murhatekoihin. Kuitenkin kun yleisesti ottaen olen kiltti ja hellämielinen ihminen.

Huomasin pääsiäisenä, kuinka paljon rauha ja hiljaisuus vaikuttaa mieleen. Sen lisäksi, että kuuloni on huonontunut todella paljon tämän vuoden aikana, tekee jatkuva melussa olo mielen ärtyisäksi ja muutenkin keskittymiskyvyttömäksi. Kempassa oli ihana vain pistää silmät kiinni ja kuunnella kun mitään ei kuulunut. Miten kauas onkaan ihminen eksynyt jos pitää matkustaa yli 300 kilometriä, että voisi vaan istua kivellä ja olla hiljaa.

Luulen, että tarvitsisin kunnon itkun niin paine päässä hellittäisi. Ehkä se kuitenkin loppujen lopuksi on vain liiallisen suolaveden aiheuttama tukkeuma. On surullista, että unohtaa itkeä surut pois. Tai sitten olen taas hukannut kykyni itkeä ja se se vasta surullista onkin.