Tänään aloitin puutarhurin urani. Siirsin ruukkuihin kaupan basilikan ja oreganon ja mintun ajattelin uhkarohkeasti yrittää kasvattaa ihan siemenistä. Toivotaan parasta. Siitä tulee ihan uskomattoman hyvä mieli jos jotain saa kasvamaan. Harvemmin olen sitä harrastanut, mutta nyt olen laittanut kaiken uskon ja toivoni kolmeen pikku purnukkaan.

Kakkaviikon jälkeen alkaa ehkä näkyä pieniä ilonpilkahduksiakin jossain sumun ja mustien pilvien välissä. Töissä oli tänään kiva olla ulkona kun aurinko paistoi. Lapsetkin oli melkein ihmisiksi ja kun meillä oli opiskelijoita harjoittelemassa niin joka ikinen askarteli. Rasti seinään!  Aamulla tosin  kävin kaupungilla ja jätin toisen lempilapaseni linja-autoon ja käytyäni kaupassa ostamassa eväitä töihin, maksoin ostokset ja marssin tyytyväisenä ulos jättäen ne ostokset sinne kauppaan. Jes. Kylläpä vitutti töissä kun ei ollutkaan keksejä.

 Rasisminvastaisen viikon mukaan meillä on kansainvälisyys viikko menossa töissä. Mukavaa huomata, että nykyään lapset on avarakatseisia. Luettiin kirjaa, jossa oli erilaisia lapsia ja kun pääsimme tummaihoisen afrikkalaisen kohdalle ja kun selvisi, että hän asuu lehmänlannasta tehdyss' talossa oli kommentti " Tuolla neekerillä ei ole edes vessaa! Hähää! Neekeri asuu kakkatalossa!".

Huomenna on perjantai ja tulisipa edes Riekku juomaan kanssani kaljaa. Tai siis minä juon vaikka jotain muuta. Kuuntelin tänään pitkästä aikaa Me olimme kuin veljet laulun ja tuli mieleeni kun eräänä uutena vuotena maattiin ympäri päissään meidän keittiön lattialla ja kuunneltiin sitä melkein itku silmässä. Mihin kaikki katoaa? Ehkä se ei olisi niin surullista jos pelkästään ne asiat katoaisi, mutta kun tuntuu, että mieleni ei pidä muistojakaan tallessa. Pitäisi kirjoittaa kaikki aina ylös, eikä sitä ikinä ehdi tekemään. Pelottaa, että en myöhemmin muista mitään, mitä joskus pidin tärkeänä. Arki ja turvallisuus on saatanasta. Se tuudittaa pullamössöuneen ja tyhjentää mielen. No niin pojat, nyt aletaan kapinoida!