Jos viime jouluna oli vähemmän joulumieli kuin koskaan, niin tänä jouluna on ollut melkein eniten. Tai se alkoi jo aika reilusti ennen joulua. Laitoin Valkoiseen Poroonkin joulua ihan urakalla, leivoin piparipullia ja join glögiä. Kaikista eniten sen joulun tietenkin tuo rauhallinen ja iloinen mieli. En kai minä ikinä oikeasti kunnolla rauhallinen ole, mutta itsekseni rauhallisessa vaiheessa kuitenkin.
Nyt tosin kotona ollessa päivät on vaan vilahtaneet ohi, enkä oikeastaan edes tajua, että huomenna on aatto. Tänään olin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen laskemassa ja eilen pelattiin jääkiekkoa, enkä sitäkään ole vuosikausiin tehnyt. Selkä sanookin nyt sitten auts. Toivottavasti pääsen huomenna sängystä ylös. Vaan on kyllä ollut niin hauskaa, että kärsin nämä särytkin hymyillen.